SK24

APK-hallimaraton eli 105 kertaa Karhuhalli ympäri

Curro Ergo Sum - 12.02.2013 16:31

,
APK-hallimaraton

Maratonille osallistuva nainen uskoutui ennen juoksua: "Työkaverit pitävät minua ihan hulluna, siis että vapaaehtoisesti juoksisi 400m rataa 105 kertaa ympäri, haloo!" Innostuin korjaamaan: "Mutta 105 kertaa ei riitä, täytyy juosta vielä 195m sen lisäksi!"

APK-maratoonarit järjestivät laskiaissunnuntaina 10.2.2013 Porin Karhuhallilla ensimmäisen APK-hallimaratonin. Juoksuun osallistui 20 juoksijaa, joista 14 juoksi täyden maratonin eli vähintään 42195m ja neljä puolimaratonin.

Tapahtuma oli osallistujille ilmainen ja pienelle 25-jäseniselle seuralle oppimisprosessi: mitä kaikkea täytyy järjestelyissä ottaa huomioon, keihin ottaa yhteyttä, miten varautua mahdollisiin ongelmatilanteisiin, mitä palveluja tuottaa jne. Juoksijoille oli tarjolla käsiajanoton lisäksi reitin varrella juomahuolto: vettä mehua ja urheilujuomaa. Pikku naposteltavaakin löytyi huoltopöydältä: suolakurkkuja, rusinoita ja banaaneja. Neljän tunnin jänisjuoksija (Arto) oli apuna tasaista 5'40'' vauhtia kaipaaville maratoonareille.

Tässä juoksussa hullut ei ollut numeroituna koska juoksijoilla oli nimilaput, etu- ja sukunimi juoksulapussa oli riittävän yksilöllinen. Keli ulkona oli juoksun kannalta lumisateen takia huono mutta sisällä hallissa optimaalinen, lämpötila noin 17 astetta. Vaativaksi reittiä ei voi kuvata kun sen noususumma on 0m.

Juoksu sujui alun sählinkien jälkeen mallikkaasti ja tapahtumalle toivottiin jatkoa myös tulevina vuosina. Juoksemassa oli joukko suomalaisia maratonien keräilijöitä. Tapani Sällylälle APK-hallimaraton oli 115. Jouni Jaakkoselle 131. Timo Marjomäelle 231. Ritva Vallivaara-Pastolle 361. ja Kalevi Saukkoselle jo 1576. maraton.

Kalevi oli edellisenä päivänä juossut maratonin Helsingin Paloheinässä. Kalevi oli mukana myös 20.12.2012 Maailmanlopun maratonilla, josta aikaisempi blogikirjoitus. Juostujen maratonien lukumäärässä Kalevi sijoittuu maailmanlistalla neljänneksi: http://tinyurl.com/d99ncaf
Kalevi juoksi 1000. maratoninsa 26.2.2005 Kaskisissa. Vuoden 2010 lopussa maratoneja hänellä oli 1411, vuoden 2011 lopussa 1488 ja viime vuoden lopussa 1568.

Mika Vallinen kirjoitti kokemuksistaan puolimaratonin juoksemisesta APK-hallimaratonilla: http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2013/02/hups-juoksin-vahingossa-puolimaratonin.html


Maratonin tulokset:

Miehet:
Juha Vihervaara 3:27:51
Timo Marjomäki 3:53:02
Arto Väkiparta 3:59:26
Antti Pasto 4:01:54
Jouni Jaakkonen 4:01:56
Jouni Mäkelä 4:15:43
Vesa Järvenpää 4:44:47
Antero Holma 4:48:36
Timo Hyvönen 4:59:40
Tapani Sällylä 6:03:10
Kalevi Saukkonen 6:24:49

Naiset:
Ritva Vallivaara-Pasto 3:55:27
Tuula Mattila 4:22:32
Emmi Pasto 4:23:37

Puolimaratonilla pöytäkirjaan merkittiin 2 loppuaikaa
Miehet:
Mika Vallinen 2:05:13
Mauno Marjomäki 3:13:30


Jouni

Kuva 1: etualalla Kalevi, takanaan JouniM, Mika ja Arto
Kuva 2: TimoM ja Emmi
Kuva 3: Tapani propellihatun kanssa
Kuva 4: Antero
Kuva 5: Tuula ja takanaan Ritva
Kuva 6: TimoH
Kuva 7: Juha
Kuva 8: Huoltopöydän takana Eva ja Markku APK-maratoonareista

Liitteet ja linkit

Muokattu: 12.02.2013 21:36

Kommentit

Facebook Twitter
  • 5000
Jitka
Jitka 15.02.2013 00:24

Tottahan toki!

Merkitse asiattomaksi
Jölli
Jölli 14.02.2013 20:06

Oliko Jitka remmissä?

Merkitse asiattomaksi

Profiili

Porilaisen APK-maratoonarit ry:n kestävyysjuoksuharrastukseen hurahtaneiden keski-ikäisten miesten ja naisten kokemuksia treenaamisesta ja liikuntatapahtumista. Kirjoittajana Jouni Mäkelä mutta myös muita jäseniä nähdään erityisesti kisaraporttien yhteydessä.

Lisää kirjoittajan viestejä
message