SK24

Rasittava työ

Raili Parkkinen - 21.08.2017 10:42

,

Tämän päivän Satakunnan Kansassa oli artikkeleita ihmisten sairaslomista. Ei ole mikään ihme, että raskaassa työssä rasittuvat keho ja sen jälkeen mieli. Palautuminen työstä ei ole helppoa. Sairausloma on edessä jos kädet ja hartiat eivät kestä. Ikä asettaa omia rajoitteita, työelämä on monella alalla raskasta ja vaativaa. Töitä ja vaatimuksia lisätään. Useimmiten kärsijät ja pitkien sairaslomien pitäjät ovat yli 50 vuotiaita. Meidän pitäisi jaksaa samaa työtahtia kuin puolet nuorempien. Eläkeikää yritetään nostaa, joka ei ole aivan viisasta.

Olen onnekas itse sen suhteen, että olen pysynyt terveenä. Liikkuminen vapaa-aikana tai hyvät geenit voi olla syitä siinä asiassa.

Kevyessä työssä tai osa-aikatyössä jaksaa paremmin. Silloin jaksaa harrastaa omaehtoista liikuntaakin paremmin. Onneksi nyt on saatu pieni porsaanreikä 61 vuotiaille. Saa pikkuhiljaa hivuttautua eläkkeelle jos rahavarat antavat myöten. Monet silti ottavat vain rahat, eivätkä lainkaan vapaata, vaikka siihen olisi mahdollisuus.

Liikunta työssä ei kohota kuntoa, josta kirjoitinkin toiseen blogiini huomioita.

http://liikkuvaihminen.blogspot.fi/2017/08/tyossa-ei-kunto-kohene.html

Liitteet ja linkit

Kommentit

Facebook Twitter
  • 5000
SS
SS 21.08.2017 16:14


Työssäjaksamisesta on vaikea kommentoida, sillä se loukkaa ilman sen tarkoitusta.
Työstä poissaolot ovat joiltakin osin motivaatiokysymys, sen mahdollista puutosta on vaikea hoitaa. Työssä jaksaminen on myös erittäin henkilökohtainen ominaisuus.

Yksi varsin yleinen syy tai sen seuraus jaksamisessa on ylipaino. Sori lihavat. Kun käytäväkatselee vaikkapa vain sairaalan hoitohenkilökuntaa, huomaa kuinka yleistä se on. Lihava ihminen pitäisi hoitaa laihaksi.
Siitä suurin hyötyjä olisi lihava itse.

Ja hoitotyöllä ei saada lisäarvoa yhteiskunnalle, joten siitä saatava pienempi palkka kutsumustyöstä ei ole vääryys. Hyvä hoito tietenkin tuo potilaalle parempaa oloa ja mieltä, siten jaksaa pidempään hoidokkina. Eli se hyvä esim vanhuutta lieventävä (ei parantava) hoito tuo tämän logiikan mukaan vain kustannuksia yhteiskunnalle. Ja ehkä korkeasti koulutetut hoitajat tekevät myös liikaa matalan koulutustason työtehtäviä.

(Hoitajat tekevät raskasta ja arvokasta työtä, useat jopa vuorossa. Uskon, että kaikki arvostamme sitä suuresti.)

Merkitse asiattomaksi
Laiska
Laiska 21.08.2017 13:14

"Ei ole muka-sairauksia. Jos lääkäri antaa lomaa niin potilas on sairausloman tarpeessa."

Totta. Lääkärit ovat erehtymättömiä.

Merkitse asiattomaksi
Raili Parkkinen
Raili Parkkinen 21.08.2017 13:02

Palkoista voidaan olla montaa mieltä. Julkisella puolella kokemuslisät ovat n. 60 - 150 € kuukaudessa. Ensimmäinen korotus 5 vuoden jälkeen. Ettei siis kovin paljon. Johtajien palkat ovat eri asia. Työ tekijäänsä opettaa, viisaudesta en tiedä. Kyllä työtä kauemmin tehnyt osaa joitain asioita paremmin kuin juuri työnsä aloittanut.

Ei ole muka-sairauksia. Jos lääkäri antaa lomaa niin potilas on sairausloman tarpeessa.

Merkitse asiattomaksi
Laiska
Laiska 21.08.2017 12:28

"Useimmiten kärsijät ja pitkien sairaslomien pitäjät ovat yli 50 vuotiaita. Meidän pitäisi jaksaa samaa työtahtia kuin puolet nuorempien."

Noinhan se on. Mutta silti noille yli 5-kymppisille maksetaan keskimäärin parempaa palkkaa, kuin nuoremmille. Missä on se mainostettu kokemus ja viisaus, jonka ikävuodet tuovat mukanaan ja jonka väitetään tekevän vanhoista parempia työntekijöitä?

Sairaudelle ei voi mitään, mutta sairaslomia pidetään paljon kaikenlaisten muka-sairauksien vuoksi. On ahdistusta, uupumista, kiusaamista ja ties mitä tunnetilaa.

Merkitse asiattomaksi

Profiili

Kirjoittelen omaksi ilokseni. Kirjoitan muitakin blogeja. www.liikkuvaihminen.blogspot.com www.puutarhapolunvarrelta.blogspot.com www.kirjatkansineen.blogspot.com

Kaikkea ei kannata ottaa vakavasti, en minäkään ota.

Kirjoittaminen antaa paljon minulle. Olen saanut rohkeutta jopa kirjojen kirjoittamiseen. Olen itekirjailija, joka kirjoittaa, vaikka kukaan ei lukisi kirjoituksiani.

Lisää kirjoittajan viestejä
message