SK24

Ruma kaupunkikylä ?

Aimo - 25.08.2017 10:04

,

Ennen muinoin kun paperitehdaskaupunkiin mentiin niin tiedettiin miltä sekä raha että köyhyys samanaikaisesti haisevat. Porin lisäksi Valkeakoski, Äänekoski, Mänttä ja Kuusankoski olivat ylpeitä asiasta.

Nykyisin puhutaan kaupunkien rumuudesta, arkkitehtuurista. Paitsi Porissa, jota vaivaa kokokompleksi, ollaanko kymppikerhossa. Kyllä laatu aina silti voittaa määrän.

Siis asiaan. Kaupunkisuunnittelun virheinä pidetään sitä, että on jotakin liian vähän. Liian vähän parkkipaikkoja, päiväkotipaikkoja. Liian vähän puistoa. Jostakin puuttuvat kunnon kaupat, jossakin taas kivijalkakaupat ovat lähteneet. Kehittyvien maakuntien Suomi panosti peltihalleihin ja ryhtyi niille kaavoittamaan keskustojen ulkopuolelle. Se näivetti kivijalkamyymälät.

Kemi on varmasti Suomen rumin kaupunki. Patsaatkin kuin Neuvostoliitosta. Kesällä siellä tulee mieleen kuinka rumaa tällä onkaan talvella. Talvella taas kun on lunta ajattelee, että lumi peittää armeliaasti osan. Mutta Savossa on tyyliä; Iisalmi ja Kuopio säilyttäneet ominaispiirteensä. Kauppahallit kun kummassakin pirteitä.

Monen kaupungin keskusta on pilattu. Hienoja kaupunkeja muutoin. Mutta keskusta yhtä tingel tangelia. Kumpuileva maasto saattaa peittää harmin aiheet. Tasaisen lännen rumin on Loimaa jos Ylivieskaa ei lasketa länteen kuuluvaksi. Eteläpohjalaiset kaupungit Kurikka, Kauhajoki, Kauhava ja Seinäjoki kuin samasta puusta. Tulee myös mieleen onko siellä ollut koskaan rakennustarkastajaa vai olisiko kaavoitusongelmat ratkaistu painimalla ?

Joskus 70-luvulla oli kuntavaaleissa sellainen teema, että ”Rakenna SDP:n kanssa ” . Elettiin parasta elementtirakentamisen aikaa. Kun kaupunkikilpailu päästettiin irti niin hulluus oikein alkoi. Sittemmin peltihallihullutus ja vaalirahagrynderien voima voitti senkin.

Porissakin purettiin surutta hienoa vanhaa. Sitä muistellaan kirjoissa ja myös vielä elävissä kahvilakööreissä. Mutta Satakunnan kaupungit ovat kaikki kauniita ihmisten tekemiksi. Toisaalta porilainen ei lue raumalaista ihmiseksi, eikä taas ulvilalainen aina edes porilaista.

Porin matkakeskushanke kuvastaa hyvää ja ikuista kehitysoptimismia. Hyvää siinä on myös se, että funkistyylinen rautatieasema saadaan esille ja ainakin aluksi vähälle käytölle. Uusi nähtävyys siitä tuli ainakin maakunnan väelle vähäksi aikaa. Raumalle tehdään seuraava jos saadaan ratayhteys pelaamaan.

Nähtävyyksillä helpotetaan ankeutta muuallakin. Kokemäellä se on Kauvatsan Gulf, Harjavallassa kaunistunut maisema ja paratiisilehto, Rovaniemellä Jari Tervon Pisto, Seinäjoella ohitustie, Raumalla ganali, Loimaalla tori ja Kankaanpäässä Kirstin kahvila. Tampereella jouluvalot, Ikaalisissa taas naistentanssit ja Forssassa opetus- ja hömppäministeri Grahn-Laasonen. Kuusamossa taas poro. Toijala on saanut ne ilmeisesti kaupunkioikeudet jonkun tapettitehtaan takia.

Nokian kuuluisin nähtävyys on nokialainen, mutta se onkin poliisin pamppu. Universaali kaupunkiteko ja brändi.

Liitteet ja linkit

Muokattu: 26.08.2017 08:02

Kommentit

Facebook Twitter
  • 5000
Ahaa, Ajaa.
Ahaa, Ajaa. 27.08.2017 23:58

Niin, nykyisestä Akaastahan oli kysymys. Ei enää toi, toi mikä se oli.

Merkitse asiattomaksi
Aimo
Aimo 27.08.2017 08:45

Kiitoksia kommenteista ja vinkistä.

Jokaisessa kaupungissa on hyvät puolensa. Kemissä ihmettelin hienoa palloilustadionia, pelaavat siellä liigaa. Ja talvella Lumilinnakin ihan hieno kokemus.

Jokaisessa kaupungissa myös hyvin arkeen liittyviä käyntikohteita. Tampere on ulkopuolisista minulle läheisin. Sen kauppahalli hyvä ja teatteritarjonta maan parasta. Eikä pitkän matkan päässä.

Merkitse asiattomaksi
cube
cube 27.08.2017 06:42

Kommenttisi Kemistä on varmaan totta, mutta... Menepä käymään kesäiltana kaupungin rannassa; viihtyisiä ravintoloita, ihmisiä, elämää.
Aivan eri luokkaa kuin Porin tyhjä jokiranta.

Merkitse asiattomaksi
Eläminen onn todellista
Eläminen onn todellista 26.08.2017 13:39

Teoreettisesti hyvä ei aina toimi käytännössä. Esimerkiksi työllisyys ei sillä parane, että ihmiset ihailevat ilmaiseksi kaunista kaupungin keskustaa. Kauppaa pitää käydä ja sitä varten tarvitaan kauppoja ja ihmisiä. Ja ihmisten pitää asua jossain siinä lähellä. Ja niiden asuntojen ja liiketilojen pitää olla sen hintaisia, että on varaa ja järkeä ostaa niitä. Arkkitehdin silmää hivelevä luomus usein on kallis ostaa ja ylläpitää ja tilankäytön suhteen tehoton. Kuutio on toimivampi rakennuksena kuin pallo, vaikka jälkimmäinen näyttää ulkoapäin todella jännittävältä. Puistot ovat todella kivoja, mutta kukaan ei niistä saa elantoaan. Toki työttömän on mukavampaa syrjäytyä hyvinhoidetussa puistossa kuin ankealla kotipihalla.

Merkitse asiattomaksi

Profiili

Kokemusta valtion, kunnallishallinnon ja yritystoiminnan puolelta. Myös pellolta, metsästä, tehtaasta, pikkufirmoista. Haluan parantaa elämän ympäristöjä, sekä työssä että vapaalla. Näkemykseni mukaan Suomen tulee kehittyä kansainvälistymällä. Harrastukset liittyvät kotimaan luontoon, liikuntaan ja kulttuuriin. Retkeilen, pelailen jääkentällä ja harrastan uusia ja vanhoja kirjoja sekä teatteria. Teatraalista työelämän näyttelemistä en hyväksy. En hyväksy ääriliikkeitä enkä sen paremmin harmaata tai mustaa taloutta. Työn sekoittaminen harrastuksiin inhottaa myös kuten myös harrastusten sekoittaminen työhön. Tämä koskee paitsi liikuntaa myös politiikkaa. Puhun eurooppalaisista kielistä myös mm. saksaa. Vapaalla ollessaan toiminut paitsi tulkkina myös valmentajana. Nyt isoisä.

Arvostan kansainvälisiä vieraita mutta erityisesti ihmisiä, jotka pyrkivät asettumaan tänne. Tulivat nämä sitten mistä päin maailmaa tahansa. Iloinen tai vapaa maailma sekä vähemmistöt joutuvat aivan liian usein puritaanisen keskiluokan, enemmistön hyökkäysten kohteeksi. Se on väärin. Niin Suomessa kuin isommissakin ympyröissä.

Lisää kirjoittajan viestejä
message