SK24

Ruosniemi, tuo kaupunginosa pohjoisessa

Raili Parkkinen - 06.09.2017 14:23

,

Ruosniemestä löytyy luontoa ja rauhallisuutta ja jonkun verran palveluita. Sieltä ovat kaikonneet pankkiautomaatti, posti ja kauppa. Jäljellä ovat koulu, päiväkoti, kirjasto, kioski, kampaamopalvelut, autokorjaamo, joitakin erikoispalveluita ja talvella laskettelumäki. Niillä on pärjättävä.

Keskittämisen palveluiden suhteen ei soisi enää lisääntyvän. Kaikki eivät halua tai pysty lähtemään palveluiden äärelle. Ruokakauppa löytyy lähimmillään 3 km:n päästä, sinne ei pääse linja-autolla. Seuraava kauppa löytyy Toejoelta, seuraava Hyveläntiellä, jonne asiamiespostikin on siirtynyt tai Puuvillasta.

Ruosniemessä on yli 3000 asukasta. Meidän ostovoimaamme tarvitaan kyllä, mutta sen eteen ei olla valmiita rakentamaan tai tuottamaan palveluita lähempänä. Kaikki on rahasta kiinni. On halvempaa ja kannattavampaa laittaa kauppa pystyyn lähellä kaupunkia, asiakasmäärä on isompi ja kauempana asuvien on pakko tulla ostoksille ja asioimaan keskustan liepeille.

Koetan käyttää mahdollisimman paljon lähellä olevia palveluita, että jotain edes säilyisi. Kirjasto, autokorjaamo ja kampaamopalvelut ovat minun käyttämäni palvelut. Postiakin käytin niin kauan kuin se oli auki, samalla tuli ostettua jotain.

Linja – autokin kulkee, jos tarvitsee sitä päiväsaikaan. Töihin sillä ei pääse, koska monella työt alkavat viimeistään 7.00. He ja minä olemmekin valinneet oman auton antaman kuljetuksen tai polkupyörän. Pyörätiet ovat hyvässä kunnossa. Olen monta kertaa ihmetellyt, miksei Noormarkusta tuleva linja-auto lähde klo 6.00 aamulla, että ehtisi seitsemäksi töihin toiselle puolelle kaupunkia?

Liitteet ja linkit

Muokattu: 06.09.2017 18:32

Kommentit

Facebook Twitter
  • 5000
Yksi-kaksi-monta
Yksi-kaksi-monta 07.09.2017 15:19

"Olen monta kertaa ihmetellyt, miksei Noormarkusta tuleva linja-auto lähde klo 6.00 aamulla, että ehtisi seitsemäksi töihin toiselle puolelle kaupunkia?"

Johtuiskohan siitä, ettei teitä seitsemäksi työhön menijöitä sitten niin kovin montaa siltä suunnalta olekaan, vaikka varmaan yli kaksi onkin? Bussivuorot on tosi tappiollisia muutenkin. Valtaosa työssäkäyvistä menee töihin myöhemmin.

Merkitse asiattomaksi

Profiili

Kirjoittelen omaksi ilokseni. Kirjoitan muitakin blogeja. www.liikkuvaihminen.blogspot.com www.puutarhapolunvarrelta.blogspot.com www.kirjatkansineen.blogspot.com

Kaikkea ei kannata ottaa vakavasti, en minäkään ota.

Kirjoittaminen antaa paljon minulle. Olen saanut rohkeutta jopa kirjojen kirjoittamiseen. Olen itekirjailija, joka kirjoittaa, vaikka kukaan ei lukisi kirjoituksiani.

Lisää kirjoittajan viestejä
message